Tänne poliittisen korrektiuden kotimaahan!
Ajattelin tänne 5 vuotta sitten muuttaessani, että tämä nyt vain johtuu siitä, ettei ole perillä näistä paikallisista sosiaalisista normeista, mutta ei. Vielä vuosienkin jälkeen ja monien integraatioyritysten jälkeen on suurin osa arkipäivän tapahtumista edelleenkin jotenkin koomisia. Ihan kuin olisi mukana jossakin vähän hassussa, B-luokan improvisaatioteatterissa, eikä koskaan oli ihan varma että uskaltaako olla hauska, ei varsinkaan ironisella tavalla, ettei vain kukaan ota henkilökohtaisesti. Eihän näitä voi sisällään pitää ja jaettu ilohan on kaksinkertainen.

Täällä elellään jänniä aikoja. Sossujen häviäminen vaaleissa alkaa näkyä oikein kunnolla, hej då Jantelag! Nyt ovat viidakon säännöt voimassa. Ne jolla on pokkaa, suhteita, egoa ja kestävyyttä pärjäävät. Nyt nukkumaan, että on sitä kestävyyttä edes huomenna :)